Valkeakosken kauppakamariosaston historia

Kauppakamariosaston perustaminen

Valkeakosken Kauppaseuran jäsenten keskuudessa oli 1960- luvun lopussa herännyt ajatus kauppakamariosaston perustamisesta Valkeakosken kaupunkiin. Valkeakosken kauppaseura ja Tampereen kauppakamari järjestivät elinkeinoelämän edustajille neuvottelutilaisuuden 15.4.1970. Läsnä oli 40 paikallisen teollisuuden ja kaupan eri sektoreiden edustajaa. Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Sakari Yrjönen sekä Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Matti Hokkanen esittelivät tilaisuudessa kauppakamarilaitoksen toimintaa. Neuvottelutilaisuudessa valittiin toimikunta valmistelemaan osaston perustamista edelleen. Toimikuntaan kuuluivat Wäinö A. Haaja (pj), Heikki Mäkinen, K.Åström, Paavo Blom, Veikko Lehtonen, Ante Isomäki ja Kyösti Karppinen (siht) sekä Kaino Dahl kaupungin, Lauri Pöyhönen Yhtyneiden ja C.G.von Bonsdorf Säterin nimeäminä edustajina.

Toimikunta totesi oman kauppakamariosaston perustamisen parhaimmaksi kauppakamaritoiminnan muodoksi ja kiinnostuksen sitä kohtaan olevan niin suurta, että se nimesi työryhmän valmistelemaan perustavaa kokousta. Valmistelevan työryhmän jäseninä olivat Kyösti Karppinen (pj), Niku Aalto, Ante Isomäki, Veikko Lehtonen ja Erkki Selkee.

Valkeakosken kauppakamariosaston perustava kokous pidettiin Valkeakoskella ravintola Keski-Hämeessä 20.1.1971. Kokouksen puheenjohtajana toimi johtaja Wäinö A. Haaja. Kokouksessa oli läsnä 34 yritysjäsentä ja 24 henkilöjäsentä. Perustavassa kokouksessa Tampereen kauppakamarin puheenjohtaja, konsuli Henrik Lilius piti esitelmän aiheesta ”Taloudellinen kasvu ja sen varjopuolet” ja kauppakamarin toimitusjohtaja Matti Hokkanen esitelmän ”Pystyykö kauppakamariosasto toimialueellaan hyödyttämään jäsenistöään ja koko yhteiskuntaa”.

Kauppakamariosaston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi vuosiksi 1971-1973 valittiin varatoimitusjohtaja Lauri Pöyhönen ja varapuheenjohtajaksi toimitusjohtaja Niku Aalto. Hallituksen jäseniksi valittiin C.G.von Bonsdorf, W.A.Haaja, Anne Isomäki, K.H. Kiviniemi, L. Kohonen, Paavo Laaksonen, Heikki Mäkinen ja Arvo Teljovaara. Kauppakamariosaston asiamieheksi valittiin Veikko Lehtonen.

Keskuskauppakamari vahvisti kauppakamariosaston säännöt 19.2.1971. Samalla määrättiin kauppakamariosaston toimialueeksi Valkeakosken ja Sääksmäen kuntien alueet.

Perustavassa kokouksessa puheenjohtajana toimi Wäinö A. Haaja ja Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Matti Hokkanen piti alustuksen. Oikeassa kuvassa Haaja luovuttaa puheenjohtajan nuijan kauppakamariosaston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valitulle, Yhtyneet paperitehtaat Oy:n varatoimitusjohtaja Lauri Pöyhöselle.


Valkeakosken kauppakamariosaston puheenjohtajat 1971-2022




Pj.vuodetNimiAsemaTyönantaja
1971-1973Pöyhönen LaurivaratoimitusjohtajaUPM-Kymmene Oyj
1974-1976Rislakki AnttitoimitusjohtajaSäteri Oy
1977-1978Aalto NikukauppaneuvosNiku-Pukine
1979-1981Saukkonen MattimateriaalitoimintojenjohtajaUPM-Kymmene Oyj
1982-1984Kohonen Lauriyli-insinööriSäteri Oy
1985-1987Karppinen KyöstipäätoimittajaVLKn Sanomat
1988-1990 Niemelä JuhavuorineuvosUPM-Kymmene Oyj
1991-1992Salminen RistotoimitusjohtajaSäteri Oy
1993-1994Sartamo OivaasianajajaAsianajotoimisto Sartamo&Jokinen ky
1995-1996Horsmalahti KaritoimitusjohtajaLevy-ja Terärakenne Horsmalahti Oy
1997-1998Heinelo TurkkahallintojohtajaUPM-Kymmene Oyj
1999-2000Seppälä MikkovaratoimitusjohtajaSäteri Oy
2001-2002Haavisto RaimotoimitusjohtajaValmet Machanical Pulping Oy
2003-2004Walden PekkapäätoimittajaSuomen Paikallissanomat
2005-2006Kimmo KalliotoimitusjohtajaKea-kiinteistöt Oy
2007-2008Juha LuomalatoimitusjohtajaValkeakosken Osuuspankki
2009-2010Risto AaltomarkkinointipäällikköPeterson Packaging Oy
2011-2012Jari KostiainentehtaanjohtajaSaarioinen Oyj
2013-2014Seija KivimäkiapteekkariWalkiakosken apteekki
2015Juha LuomalatoimitusjohtajaValkeakosken Osuuspankki
2016-2017Mikko PuttonentoimitusjohtajaHanlog Oy
2018-2019Erkki KuivajärvikauppiasK-Citymarket Valkeakoski
2020-2021Marko LehojärvitoimitusjohtajaHakafood Oy
2021-2022Markus LehtinentoimitusjohtajaVaBe Oy



Valkeakosken kauppakamariosaston asiamiehet 1971-2021


VuosiNimi
1971 -1972Veikko Lehtonen
1973-1983Reijo Setälä
1983-1989Pekka Koskinen
1990-1998Timo Koskinen
1999-2014Raimo Koskela
2015-Petri Ahonen