Sivupersoona on Pirkanmaan Vuoden työnantaja 2020

Viittomakielen tulkkauspalveluita, puheterapiaa ja kuntoutusta kommunikaation erityisryhmille tarjoava Sivupersoona Oy on valittu Pirkanmaan Vuoden työnantajaksi 2020.

Viivi Juutila, Tuomas Rissanen, Tarja Pauni ja Petri Nikkanen iloitsevat Sivupersoonan valinnasta Vuoden työnantajaksi.

Sivupersoona on osoittanut koronakriisissä rohkeutta ja onnistunut kehittämään uudenlaisia palveluja. Yritys on lisäksi edistänyt modernin johtajuuden käytäntöjä sekä turvannut kasvua, työllisyyttä ja henkilöstön hyvinvointia, palkinnon perusteluissa sanotaan.

Tämän vuoden palkittu työnantaja on johdonmukaisella henkilöstön kehittämistä ja hyvinvointia tukevalla johtamisella onnistunut rakentamaan vahvan toimintakulttuurin. Yritys suuntaa resursseja poikkeuksellisen paljon henkilöstön kouluttamiseen ja työntekijöiden tarpeita kuunnellaan herkällä korvalla, olipa kyse toimintamallien kehittämisestä tai henkilökohtaisista urahaaveista, kertoo kilpailun projektipäällikkö Lotta Dunder.

Sivupersoona on hyvä esimerkki siitä, että työntekijälähtöisyys, työhyvinvoinnin huomiointi ja autonominen työkulttuuri ovat toteutettavissa sote-alalla. Alalla on mahdollista työskennellä myös joustavasti ja luoda työn tekemiselle puitteet, jotka huomioivat yksilön ja hyvinvoinnin, sanoo kilpailuraadin puheenjohtaja, Tampereen kauppakamarin yhteyspäällikkö Akira Ropo.

Sivupersoonan toimitusjohtaja Tuomas Rissanen pitää tärkeänä, että yritystä kehitetään työntekijälähtöisesti. Yrityksen tavoitteena on rakentaa kommunikaation erityisryhmille uusia tapoja osallistua, tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Samat tavoitteet pätevät myös työntekijöihin. Jokaiselle työntekijälle pyritään antamaan mahdollisuudet omannäköiseen työhön ja urasuunnitelmaan.

Unfair Lean Marketingille kunniamaininta

Raati palkitsi lisäksi yhden finalistiyrityksen kunniamaininnalla, jonka sai markkinointitoimisto Unfair Lean Marketing Oy. Yritys on tehnyt hyvää työtä henkilöstön hyvinvoinnin ja liiketoiminnan kehittämiseksi ja sen tekemisessä korostuvat avoin keskustelukulttuuri ja viestintä.

Vuoden työnantaja 2020 -kilpailun finaalissa oli kaikkiaan yhdeksän pirkanmaalaista työnantajaa. Jokaiselle finalistille toteutettiin kattava audintointi henkilöstökyselyiden, toimintamallien arviointien ja haastatteluiden avulla. Auditointien pohjalta raati arvioi finaaliin päässeet työnantajat ja valitsi voittajan.

Kilpailun raatiin kuuluivat Akira Ropo (pj), Pirkanmaan yrittäjien toimitusjohtaja Pasi Mäkinen, Tampereen kaupungin elinvoimajohtaja Teppo Rantanen, Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen, Tamperelainen-lehden kustannusjohtaja Aki Kola, Tammerkosken Nuorkauppakamarista Vuoden Työnantaja 2019 -projektipäällikkö Taru Puukko, Vuoden 2019 kilpailun voittaneen Juvenes Oy:n edustaja Ritva Hietala ja vuoden 2018 voittaja Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Saana Tyni.

Vuoden työnantaja -palkinto on jaettu vuodesta 1983 lähtien. Vuosittain järjestetyn kilpailun tavoitteena on nostaa esiin hyviä työnantajia ja työnantajuuden käytäntöjä, kannustaa yrityksiä kasvuun, työllistämiseen ja kehittämiseen.