Rakennusala ei työllistä kesäksi kuten ennen

Aiempina vuosina kauppakamarin kesätyökyselyyn vastanneista yrityksistä noin 70 prosenttia kertoi palkkaavansa kesätyöntekijöitä. Nyt rekrytoivien yritysten määrä laski 57 prosenttiin. Varsinkin rakennusalalla tarjonta on vaisua.

Tampereen kauppakamarin kesätyökysely kertoo, että tavallisesti hyvin kesätöitä tarjoava rakennusala on tänä vuonna vaisu. Alle puolet rakennusalalla toimivista vastaajista ilmoitti ottavansa kesätyöntekijöitä, ja melkein yhtä moni kertoi, ettei kesätöitä ole jaossa.

– Rakennustyömaita ei ole aloitettu entiseen malliin, mikä heijastuu tietenkin kesätyöntekijöiden tarpeeseen. Voi olla, että kesätyöntekijöiden tarve selviää vasta keväämmällä, jolloin tehdään rekrytointipäätökset. Uskon, että tarvetta kesätyöntekijöille syntyy vielä jonkin verran, johtaja Markus Sjölund Tampereen kauppakamarista sanoo.

Kesätyökysely tehtiin Tampereen kauppakamarin yli neljä henkeä työllistäville jäsenyrityksille ja -yhteisöille 7.–17. helmikuuta. Vastaukset saatiin 224 yrityksestä. Kyselyyn vastanneissa jäsenyrityksissä on tänä keväänä jaossa noin 7000 kesätyöpaikkaa. Luvussa ovat mukana Pirkanmaan hyvinvointialueella tarjolla olevat sosiaali- ja terveysalan kesätyöpaikat.

Aiempina vuosina kyselyyn vastanneista yrityksistä noin 70 prosenttia on kertonut palkkaavansa kesätyöntekijöitä. Nyt rekrytoivien määrä laski 57 prosenttiin.

– Kesätöitä tarjoavien yritysten suhteellisen osuuden laskusta voi päätellä, että tänä vuonna paikkoja on jaossa normaalia vähemmän. Monissa yrityksissä käydään parhaillaan muutosneuvotteluja, joissa ratkeaa myös kesätyöntekijöiden tarve, Markus Sjölund sanoo.

Yritykset kertovat, että kesätyöntekijöiden palkkaamista rajoittavat kesätyöntekijöille sopivien tehtävien puute, heikko taloustilanne ja perehdytykseen tarvittavan ajan puute.

Kesätyökysely tehtiin tänä vuonna helmikuun alussa, jolloin suurimassa osassa yrityksistä haku oli edelleen kesken. Toimialat tekevät valintansa eri aikoihin, ja eniten avoimia paikkoja helmikuussa oli majoitus-, ravitsemis- ja tapahtuma-alalla. Moniin paikkoihin ehtii siis vielä hakea.

Eniten kesätyöpaikkoja on jaossa kunnissa, järjestöissä, yhdistyksissä ja seurakunnissa. Toiseksi eniten kesällä työllistää kaupan ala ja kolmanneksi eniten teollisuus.

Kauppakamarin kesätyökyselyssä on viime vuosina kysytty kielitaitovaatimuksista. Kesätöitä, joissa ei vaadita täydellistä suomen kielen taitoa, on eniten majoitus-, ravitsemis- ja tapahtuma-alalla. 57 prosenttia alan vastaajista ilmoitti tehtävistä, joissa työntekijän suomen ei tarvitse olla täydellistä. Sitä vastoin kaupan alalla odotetaan, että kesätyöntekijä hallitsee suomen kielen.

Tutustu kesätyökyselyn tuloksiin tästä.