Paulina Ahokas - uusi
Ruotsin kunniakonsuli

Ruotsi on nimittänyt Tampere-talon toimitusjohtajan Paulina Ahokkaan (vas.) uudeksi kunniakonsuliksi Tampereelle. Hän otti tehtävän vastaan 24.11. Tampereen raatihuoneella. – Ruotsin Tampereen-konsulaatilla on tärkeä rooli Ruotsin ja Suomen jo entuudestaan erinomaisten suhteiden vahvistamisessa, arvioi Ruotsin Suomen-suurlähettiläs Nicola Clase, ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Kaisa Ikonen oli samaa mieltä. Kuva Annikaisa Knuutila

Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas on nimitetty Ruotsin kunniakonsuliksi Pirkanmaalle. – Ruotsi-yhteydet ja ruotsin kieli ovat meille kaikilla tasoilla suuri rikkaus, hän sanoo.

Ahokas on innoissaan uudesta, mielenkiintoisesta tehtävästä ja siitä, että Tampere-talosta tulee kunniakonsulaatti.

Hän oli aikaisemmassa työssään Music Export Finlandin toiminnanjohtajana aktiivisesti yhteyksissä muiden Pohjoismaiden musiikkijärjestöjen kanssa ja muun muassa perustamassa Nordic Music Export -vientiohjelmaa. Tampere-talonkin pohjoismaiset yhteydet ovat vahvat.

– Meillä on hyvin elävä yhteys Ruotsiin, niin toimintamme kuin työntekijöidemmekin kautta. Meillä on talossa töissä ruotsalaisia ja ruotsia puhuvia työntekijöitä. Ruotsalaisomisteiset yritykset Pirkanmaalla ovat aktiivisia tapahtumanjärjestäjiä ja kongresseissamme on runsaasti ruotsalaisia osallistujia. Ja meillä on Muumimuseo ja Tove Janssonin ansiosta yhteys Ruotsiin ja ruotsinkielisiin.

Kunniakonsulin tehtäviin kuuluu auttaa mahdollisesti pulaan joutuneita ruotsalaisia ja muutenkin ohjata kysyviä oikeiden viranomaisten puheille. Kunniakonsuli voi muun muassa todistaa oikeaksi joitakin asiakirjoja ja luovuttaa passeja, jotka on haettu Ruotsin poliisiviranomaiselta.

Kunniakonsuli myös pitää yllä yhteyksiä alueensa ja sen elinkeinoelämän sekä Ruotsin välillä ja on mukana suhteiden kehittämisessä. Tampereella maaperä on hyvä, sillä kaupunki on rannikon ulkopuolella ruotsin kielen saareke päiväkoteineen, kouluineen ja seurakuntineen. Asukkaista 0,5 prosenttia on ruotsinkielisiä. Pirkanmaan elinkeinoelämälle Ruotsi-yhteydet ovat tärkeitä, onhan Ruotsi Suomen toiseksi suurin kauppakumppani tavaraviennissä ja suurin palveluviennissä.

– Tampere-talolle konsulaattina toimiminen on erittäin luonteva rooli, kun tehtävänä on elinkeinoelämän, tieteen, kulttuurin ja yhteiskunnallisten yhteyksien kehittäminen ja kasvattaminen.

Att tala svenska…

Ruotsin kielen opiskelun pakollisuudesta on Suomessa keskusteltu pitkään. Paulina Ahokas huomauttaa, että Suomen kolmikielisyys on suuri rikkaus ja hyöty.

– Yhden kielen oppiminen ei ole toiselta kieleltä pois koskaan. Itse solkotan omalla savolais-pirkanmaalaisella kouluruotsillani ja olen ylpeä, että uskallan yrittää. Olen myös valtavan iloinen, että jälkikasvu on innostunut ruotsin kielen opiskelusta.

Paulina Ahokas seuraa kunniakonsulina Martin Liliusta, joka toimi kunniakonsulina vuodesta 2007 kuolemaansa asti vuonna 2015. Tämän jälkeen kunniakonsulaatin tehtäviä hoiti Martin Liliuksen vaimo Leena Lilius.

Ruotsilla on Suomessa tällä hetkellä 14 kunniakonsulaattia ja yksi pääkonsulaatti Maarianhaminassa. Tampereella on 18 kunniakonsulia.