Ministeri Skinnari yrityksille: Kiiruhtakaa! Kansainvälisillä markkinoilla mennään jo lujaa

– Maailma on tällä hetkellä täynnä markkinataskuja. Pääviestini on, että suomalaisten yritysten on nyt lähdettävä liikkeelle, patisti Tampereen kauppakamarin teollisuusvaliokunnassa vieraillut kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.

– Positiivinen vire Tampereella ilahduttaa. Valtio, kaupunki ja yksityinen sektori ovat uskaltaneet tehdä yhdessä miljardiluokan investointeja. Positiivisuus näkyy joka puolella, myös yritysten uskossa ja rohkeudessa. Tampereen viesti on tärkeä koko Suomelle, Ville Skinnari sanoi. Kuva SRV

Ministerin mukaan vauhti kansainvälisillä markkinoilla on kiihtynyt huimasti viime viikkoina.

– Siellä on jo kova meno päällä, ja olen huolissani, sillä mukana ei näy suomalaisia yrityksiä. Jos katsotaan vaikkapa saksalaisia pk-yrityksiä, ne menevät jo täysillä, vaikka Saksan rokotus- ja tautitilanne ei ole meitä parempi.

Etäyhteydellä valiokunnan kokoukseen osallistunut Ville Skinnari sanoi, että OECD:n mittareilla Suomi on jäänyt maailman kärjestä kymmenen viime vuoden aikana monessa asiassa, kuten osaamisessa.

– Tarkasteluun on otettava Suomen innovaatiopolitiikka ja elinkeinorakenne sekä julkisen tuen ja rahoituksen suuntaaminen. Viennin osuus BKT:sta on Suomessa 40 prosenttia. Se tulisi kasvattaa viimeistään tällä vuosikymmenellä samalle tasolle kuin muissa Pohjoismaissa.

– Suomella ei ole varaa kymmenen vuoden uneen. Nyt on luotava markkinoille kannattavia, korkean jalostusarvon kokonaisuuksia, joita Suomelta kysytään vihreässä siirtymässä, kiertotaloudessa ja digitalisaatiossa. On tarkasteltava innovaatiokonettamme ja mitä olemme tehneet väärin julkisella sektorilla ja Team-Finlandissa, kun ei ole syntynyt tulosta kuten pitäisi.

Skinnarin mukaan on siirryttävä etulinjaan, jossa kauppaa käydään.

– Tämä on valtiovallan ja yritysten tehtävä yhdessä. Yksi merkittävä satsaus on ulkoministeriön läsnäolon vahvistaminen uusilla markkina-alueilla lähes 20 vientiasiantuntijalla.

– Pelikenttä on epätasainen. Geopolitiikka vaikuttaa, paras tai edes halvin tuote ei aina voita, vaan kaikki perustuu siihen, että luotu hyvä suhde asiakkaaseen ja sikäläiseen päätöksentekoon. Ulkoministeriöön on perustettu viiden teemasuurlähettilään business to government -verkosto. Sen avulla niin yksityisillä kuin julkisilla päätöksentekijöillä ympäri maailmaa on tieto siitä, mitä suomalaisyritykset voivat niille tarjota.

Toimitusjohtaja Seppo Orsila Modulight Oy:stä toivoi puheenvuorossaan, että Suomen valtio edistäisi global entryn mukaista yritysten nopeaa ja sujuvaa kulkua Yhdysvaltoihin.

– Valtion vienninedistämismatkoille kutsuja saaneena lisäksi toivon, että linjaa muutettaisiin siten, että suuntauduttaisiin vetovoimaltaan ja skaalaltaan merkittäviin maihin, kuten Kiinaan, Japaniin ja Yhdysvaltoihin. Varsinkin Aasiassa valtiojohdon esiintyminen yritysten liiketoiminnan takana on erittäin tärkeää.


Teksti Päivi Eskelinen