Uutiset | 01.04.2020 08:00
Meillä valmistut -kampanja laajenee
Tampereen kauppakamarin ja sen jäsenyritysten Meillä valmistut -kampanja jatkuu ja laajenee nyt ICT:stä muillekin aloille.
Kauppakamari ja sen ICT-valiokunnan yritykset laittoivat vuoden 2018 lopulla vauhtiin kampanjan, jossa ne lupasivat: Meillä valmistut! Yritykset sitoutuivat tukemaan opiskelijoiden onnistumista työn ja opiskelun yhteensovittamisessa sekä valmistumista. Kampanjaan lähti mukaan 25 ICT-alan yritystä.
Tänä keväänä Meillä valmistut -kampanja laajenee ainakin teollisuuteen ja rakentamiseen.
– Kampanjassa kaikki voittavat: työnantaja saa pätevän työntekijän, opiskelija tutkinnon sekä työ- ja työelämäkokemusta, korkeakoulut saavat tuloksen tutkintotavoitteisiinsa. Toisellakin asteella valmistuminen suunnitellussa ajassa tarkoittaa säästöjä koulutuskustannuksissa, sanoo johtaja Peer Haataja Tampereen kauppakamarista.
Kampanja on yksi keino varmistaa osaavan työvoiman saatavuutta sekä myös tiivistää yritysten ja oppilaitosten yhteistyötä. Teollisuus ja rakentaminen kiinnostuivat kampanjasta, koska alat haluavat turvata osaavan työvoiman saatavuutta ja kehittää yhteistyötä oppilaitosten kanssa.
Modulight Oy lähti mukaan ”toiselle kierrokselle” ensimmäisten joukossa.
– Pidämme valmistumista tärkeänä. Se signaloi kykyä saattaa asioita valmiiksi ja asettaa siten hyvän pohjan nuoren aikuisen jatkolle – ja työnantajallekin. Kääntäen voisi ajatella, ettei ole mitään hyötyä siitä, jos jättää valmistumatta. Haluamme myös olla mukana tukemassa positiivista tekemistä, kuten tällaista kampanjaa, sanoo toimitusjohtaja Seppo Orsila.
Tampereen Tiivisteteollisuus Oy lähti myös heti mukaan, ja toimitusjohtaja Aleksi Arpiainen kertoo, että akateeminen kouluttuneisuus ja tutkinnot ovat aina olleet kohta jo 80-vuotiaan perheyrityksen DNA:ta.
– Kampanjassa meille on keskeistä muun muassa se, että opinnäytetöiden teettäminen ja tutkinnon valmiiksi saamisessa tukeminen ovat keinoja kehittää tulevaisuuden osaajia – ja myös antaa takaisin yhteiskunnalle. Nämä ovat tosi tärkeitä asioita meille ja osa rakennetta, jota haluamme olla tukemassa. Olemme perheyhtiö ja pelaamme pitkää peliä.
Tampereen yliopiston näkökulmasta hanketta arvioiva provosti Jarmo Takala pitää kampanjaa loistavana yhteistyömallina.
– Tutkintokoulutus on korkeakoulujen perustehtävää, joten on erittäin hienoa nähdä yritysten edelleen arvostavan korkeakoulututkintoa eikä tuijottavan pelkästään kapea-alaista osaamista. Totta kai tutkinnon on tarjottava riittävät tiedot ja taidot, mutta nykyään kaikilta vaaditaan jatkuvaa oppimista osaamisensa ylläpitämiseen.
Lisätietoja kampanjasta antavat:
Johtaja Peer Haataja, Tampereen kauppakamari, peer.haataja@tampereenkauppakamari.fi, p. 040 553 5535
Tapahtuma- ja viestintäkoordinaattori Jenna Tuominen, Tampereen kauppakamari
jenna.tuominen@tampereenkauppakamari.fi, p. 045 844 1133
Tutustu Meillä valmistut -kampanjaan ja sen yritys- ja opiskelijatarinoihin täällä.