Kauppakamarin jäsenyrityksissä 4600 kesätyöpaikkaa

Tampereen kauppakamarin kesätyöpaikkakyselyyn vastanneissa 240 jäsenyrityksessä on ensi kesäksi tarjolla noin 4600 kesätyöpaikkaa. Kesätyöntekijöitä palkataan kaikilla toimialoilla suunnilleen saman verran kuin viime vuonna.

Toimialoista kesätyöntekijöitä palkkaavat varmimmin kunnalliset toimijat, järjestöt ja yhdistykset, teollisuus sekä palvelut. Matkailu- ja ravintola-alan vastaajista kaksi kolmasosaa kertoi tekevänsä rekrytointipäätökset normaalia myöhemmin, ja lähes puolet vastasi, että kesätyöntekijöiden määrä on kiinni rajoitustoimenpiteistä.

Kaikista vastanneista 64 prosenttia ilmoitti, että yritykseen otetaan kesätyöntekijöitä. Osuus on hieman pienempi kuin viime vuonna, jolloin palkkaamisaikeistaan ilmoitti 71 prosenttia. 62 prosenttia vastanneista kertoi myös, ettei koronapandemia muuta rekrytoitavien määrää tänä vuonna. 17,8 prosenttia vastanneista kertoi, että koronalla on vaikutusta palkkaamiseen.

– Suuria poikkeamia edelliseen kyselyyn verrattuna ei siten esiintynyt, mikä on nykytilanteessa huojentava uutinen. 72 prosenttia vastanneista noudattaa myös normaalia rekrytointiaikataulua. Aikataulu on venynyt koronan takia 21 prosentilla vastaajista, sillä osassa yrityksistä odotetaan tietoja koronarajoituksista ennen sitovaa päätöksentekoa. Myös rekrytoitavien lopullinen määrä on osassa yrityksissä edelleen auki, kertoo Tampereen kauppakamarin apulaisjohtaja Markus Sjölund.

Matkailu- ja ravintola-alan vastaajista kaksi kolmasosaa kertoi tekevänsä rekrytointipäätökset normaalia myöhemmin, ja lähes puolet vastasi, että kesätyöntekijöiden määrä on kiinni rajoitustoimenpiteistä.
Toimialoista kesätyöntekijöitä palkkaavat varmimmin järjestöt, yhdistykset ja kunnalliset toimijat, teollisuus sekä palvelut. Valtaosaan yrityksistä (62 %) voi vielä hakea kesätöihin. Päätöksen palkattavista on tehnyt vasta 21 prosenttia vastaajista.

Hyvää hygieniaa ja maskeja vaaditaan

Korona muuttaa myös kesätyöntekijöiden työtapoja. Lähes 61 prosenttia yrityksistä odottaa heiltä tarkkaa hygieniasäädösten noudattamista, ja lähes 48 prosenttia vaatii maskin käyttöä. Viidennes yrityksistä perehdyttää kesätyöntekijät tehtäviinsä etänä esimerkiksi Teamsilla.

– Lähes 26 prosentissa yrityksistä kesätyöntekijät tekevät myös osan töistään etänä. Toisaalta neljäsosa yrityksistä ilmoitti, ettei korona muuta heidän arkeaan juuri mitenkään.

LinkedIn ja Instagram kasvattivat suosiotaan

Yrityksen oman henkilöstön sidosryhmät ja aikaisempi työskentely yrityksessä esimerkiksi harjoittelijana olivat suosituimmat kanavat kesätyöntekijöiden rekrytoinnissa. Usein työntekijä löytyy myös oppilaitosten kautta. Ilmoitukset ovat varmimmin yrityksen kotisivuilla, 46 prosenttia ilmoitti kertovansa niistä siellä.

Somekanavista suosituin oli Facebook. Kaikki somekanavat kasvattivat suosiotaan kolmen vuoden takaiseen mittaukseen verrattuna. Esimerkiksi Instragramissa kesätöistä kertoi ilmoittavansa nyt 22 prosenttia, kun lukema oli vuonna 2018 ainoastaan seitsemän prosenttia. Myös LinkedIn on nostanut suosiotaan selvästi: 25 prosenttia kertoi ilmoittavansa sivustolla, kolme vuotta sitten lukema oli 12 prosenttia.

Purso tarjoaa kesätyötä normaaliin tapaan

Alumiinituotteiden ja -järjestelmien suunnitteluun ja valmistukseen erikoistunut Purso tarjoaa kesätöitä normaaliin tapaan. Se työllistää 35–40 nuorta toukokuusta elokuuhun, ja kymmenkunta nuorta saa kahden viikon pituisen pestin Tutustu työelämään ja tienaa -kampanjassa.

– Myös viime kesänä työllistimme nuoria loppujen lopuksi normaaliin tapaan. Meillä oli noin 30 kesätyöntekijää. Kaikki haastattelut ja valinnat tehtiin etänä Teamsin välityksellä, ja työsopimukset olivat osa-aikaisia koronan tuoman epävarmuuden takia. Kun pelättyä rajua menekin laskua ei tapahtunutkaan, kesä sujui melko normaalisti, ja tänä vuonna kesätyötarjonta palasi normaaleihin uomiinsa, HR-päällikkö Riikka Rahikainen kertoo.

Kesätyöntekijät perehdytettiin viime kesänä erikoisjärjestelyin, ja näin tehdään tänäkin vuonna.

– Normaalisti meillä on ryhmäperehdytyksiä, mikä on hyvä tapa tutustuttaa kesätyöntekijät taloon, ihmisiin ja toisiinsa. Nyt se ei ole mahdollista, vaan kukin esimies perehdyttää heidät omalla osastollaan, eikä esimerkiksi osastojen välisiä vierailuja sallita. Myöskään kesätyöntekijöiden get together -tapaamisia ei voida järjestää.

– Harmittaahan se, että emme pysty tarjoamaan entisenlaista kesätyökokemusta nuorillemme, mutta turvajärjestelyistä on pidettävä huolta. Viime kesä opetti kuitenkin, että kaikesta selvitään, Riikka Rahikainen sanoo.

Kauppakamarin kesätyökysely lähetettiin Tampereen kauppakamarin yli neljä henkeä työllistäville jäsenyrityksille ja yhteisöille. Vastauksia tuli 241 yrityksestä, vastausprosentti oli näin 20. Kysely tehtiin helmikuussa ja suljettiin 22.2.2021.

Kyselyn materiaalit löydät täältä.