Uutiset | 05.03.2019 10:07
HHJ harppaa reipasta kehitysloikkaa
HHJ-koulutuskokonaisuuden kehittämistarpeita pohtivat Tampereella koulutuspäällikkö Lilla Jokinen Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarista (vas.), koulutuspäällikkö Maria Lindbom Turun kauppakamarista, Ismo Salminen Tampereen kauppakamarista, palveluliiketoiminnan asiantuntija Tuija Sjöblom Helsingin seudun kauppakamarista, palvelujohtaja Riitta Schroderus Oulun kauppakamarista ja koulutuspäällikkö Susanna Keskinen Tampereen kauppakamarista.Kuva Annikaisa Knuutila
Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-koulutuskokonaisuus halutaan pitää pk-yrityksiä parhaiten palvelevana hallitustyön kehittämisen välineenä. Sen vuoksi ohjelma ottaa nyt reipasta ja monipuolista kehitysloikkaa.
Loikkaan on myös resursoitu ponnistusvoimaa. HHJ-kehityksestä vastaavaksi johtajaksi Tampereen kauppakamariin on nimitetty varatuomari Ismo Salminen, liikkeenjohtajana, kouluttajana ja yritysjohdon neuvonantajana pitkään toiminut hallituskonkari. Ismo on ollut HHJ-kehittämisessä mukana vuodesta 2014, ja edelleen myös kouluttaa HHJ-kokonaisuudessa. HHJ-rehtorina jatkaa Tampereen kauppakamarin johtaja Juha Koski. Hän vastaa HHJ-koulutuskokonaisuuden hallinnosta, HHJ-tutkinnosta sekä oppimistoiminnan johtamisesta.
Hallituspartnereiden HHJ-toimikunta huolehtii, että koulutusten tarjoama näkemys hallitustyöstä on ajan tasalla. Sen jäsenet ovat kokeneita hallitustyön osaajia erilaisista yrityksistä. HHJ-ohjausryhmä vastaa viime kädessä siitä, että HHJ kehittyy ja säilyttää kilpailukykynsä. Kehittämistyö perustuu alkuvuodesta päivitettyyn HHJ-strategiaan.
Käytännön ääni kuuluu
HHJ-kokonaisuuden kehittämiseen osallistuu myös kauppakamarien koulutuspäälliköistä koostuva laatu- ja kehitysryhmä, joka taas tuntee käytännön koulutustoiminnan.
Ryhmän jäsenet ovat seuranneet paikan päällä satoja HHJ-koulutuksia ja tuntevat tuhansien osallistujien suullisen ja kirjallisen palautteen. Ryhmäläisillä onkin hyvä tuntuma siihen, mitä HHJ:n tärkeimmät ihmiset – osallistujat – odottavat ja tarvitsevat HHJ-koulutuksilta. Ryhmä kokoontui vastikään Tampereelle keskustelemaan kehittämistarpeista.
– Käytännön tiedon pohjalta laadittiin työlistaa asioista, joita tulevan vuoden aikana halutaan viedä eteenpäin. Odotettavissa on parannuksia niin sisältöihin, toteutustapoihin, yhteydenpitoon osallistujien kanssa kuin digitaalisiin apuvälineisiinkin, sanoo Ismo Salminen.
Tuija Sjöblom Helsingin seudun kauppakamarista kertoo, että Helsingin seudulla HHJ:n suosio on ylittänyt kaikki odotukset.
– Kurssit täyttyvät nopeasti. Tänä vuonna meillä on tarjolla jo kahdeksan HHJ-kurssia ja kaksi puheenjohtajakurssia. Hallitustyön osaajia tarvitaan jatkossa entistä enemmän, joten tulevaisuuskin näyttää HHJ:n kannalta hyvältä. Kehitysryhmän tapaaminen oli antoisa ja tarpeellinen – sisällön, menetelmien ja digitaalisten oppimismahdollisuuksien lisäksi esillä oli myös kouluttaja- ja caseverkoston kehittäminen.
HHJ-kurssien suosio on lisääntynyt vuosi vuodelta myös Turussa, ja nykyään kaikki neljä kurssia täyttyvät rivakasti.
– Kurssin erinomainen maine ja erityisesti kunnallisen sektorin kysynnän lisääntyminen selittävät kasvua. Vastataksemme suureen suosioon suunnittelemme jo täksi vuodeksi viidettä kurssia, kertoo Maria Lindbom Turun kauppakamarista.
Hän arvioi, että HHJ:n uudessa strategiassa on pääosin kaikki tärkeät kehitysasiat.
– Maailma ympärillämme muuttuu ja sen on hyvä näkyä myös HHJ-kurssien sisällöissä ja oppimistavoissa – esimerkiksi sähköinen materiaali, videot ja verkko-oppiminen ovat tätä päivää. Uskon, että HHJ kehittyy nyt vauhdilla eteenpäin.