Pirkanmaan turvallisuusklusterin tavoitteena on vastata erilaisiin turvallisuushaasteisiin yhteistyön avulla. Yhteistyön tiivistämisestä sopivat lokakuussa muun muassa Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen (selin), Pirkanmaan liiton hallintojohtaja Petri Pikkuaho, Johtamiskorkeakoulun dekaani Antti Lönnqvist, Tampereen yliopiston rehtori Liisa Laakso ja Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen. Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto

Pirkanmaan turvallisuusklusteri vahvistuu

Tampereen yliopisto, Pirkanmaan liitto, Tampereen kauppakamari, Business Tampere ja Tampereen kaupunki vahvistavat yhteistyötään Pirkanmaan turvallisuusklusterissa. Verkostoa tiivistetään erityisesti yliopiston ja tutkimusyhteisön sekä elinkeinoelämän, viranomaisten ja järjestöjen välillä.

Lue lisää


Pirkanmaan yksityisen sektorin liikevaihto 32 miljardia vuonna 2017

Teknologiateollisuuden ja viennin hyvä vire tammi-kesäkuussa 2018 vie Pirkanmaan toimialojen kokonaisliikevaihdon todennäköisesti kasvuun myös tänä vuonna. Pirkanmaan yksityisen sektorin liikevaihtotiedot vuodelta 2017 sekä tammi-kesäkuulta 2018 julkistettiin maanantaina 8. lokakuuta Pirkanmaan talousfoorumissa.

Lue lisää


ContiTechin toimitusjohtaja Sven Meier tutustutti Emäkosken kahdeksasluokkalaisia yrityksen toimintaan lokakuun alussa. Kuva Jenni Satola

Teollisuus tutuksi kahdeksasluokkalaisille Tampereen seudulla

Tampereen kaupunkiseudun kunnat ja Tampereen kauppakamari järjestävät kaikille seutukunnan 8.-luokkalaisille mahdollisuuden tutustua teollisuusyritykseen syksyn aikana ja erityisesti 8.–12. lokakuuta.

Lue lisää


​​​


Lujuuslaskija Noora Vairinen työskentelee painelaite- ja kattilalaitoksiin erikoistuneessa Comatecin tytäryhtiössä Rantotek Oy:ssä. Aulis Asikaisen mukaan konserni on kasvattanut viime vuosina osaamispääomaansa merkittävästi. – Elinkeinoelämä tarvitsee hyviä ja motivoituneita nuoria, ja sen tähden yritysten on oltava vuorovaikutuksessa oppilaitosten kanssa. On itsestä kiinni, miten yhteistyö niiden kanssa sujuu. Myös yrityksen pitää olla aktiivinen ja innostunut.

Eniten kiinnostaa tulevaisuus

Aulis Asikainen on heinäveteläisen pientilallisen poika, joka on kouluttautunut ja luonut uran yritysjohtajana omiin kykyihinsä luottaen.
– Tärkeät päätökset elämässäni ovat perustuneet kodin opetuksiin, joissa painotettiin halua rakentaa uutta.
Menneitä on kiva muistella, mutta mieluiten Asikainen sanoo keskittyvänsä tulevaisuuteen.
– Tuskin jään koskaan eläkkeelle, yrittäminen on minulle elämäntapa.

Lue lisää


Talouskasvua lisää ja päärata kuntoon!

Pääradan suunnittelu tulisi aloittaa jo loppuvuonna Tampere–Riihimäki-väliltä.

Lue lisää


Ratkaisukeskeinen esimies
– jotain mitä jokainen voi oppia

Tutkimustiedossa suomalaisista esimiehistä on noussut esiin kehityskohteina kyvyttömyys innostaa ja motivoida.

Lue lisää